okei en enää ikinä viitti miettii et mitä jos ja kun, koska kaikki kumminki tulee meitä vastaan. tapaan sut ja sen huomenna ja tajuun et kaikki on lopulta ihan ihmisiä. turhaa ajatella et what if (ja toisto on yks draaman keinoista).
se kuka on luonu tän paikan on vitun vitsikäs
- ystäväni tiloissa
eikä tässä oo mitään järkee koska ei missään ookkaan. olis poikkeavaa jos järkeä ilmenis muuallakin kun lasten särkirunoissa.
onneks täällä ei aprikoida riimejä vaan saundeja.
märkä sormi korvassa
tykkään sun grungeparrasta
kaikki vaan annetaan meille meidän ei tarvi tehä mitään, ollaan vastaanottavaisia ja ainoo mitä me voidaan vaatia on ARMO. en orm siinähän on samat kirjaimet paitsi a. olisinpa a-luokkaa. käärmeillä on helppoo, ei oo turhia huitovia raajoja.
mitä tapahtuu kun uusi tuttavuus uhkaa steppailla pöydällä?
voiko se oikeesti tehä sen?
ja vielä mun yöröytövakkariruokapaikassa!!
noo vedet ja paperilautaset pinaattikastikkeineen kaatu muuallakin kun taivaalta sinä syysyönä kun syljettiin riisiä ja pitsaa suusta ihan vahingossa.
kuulemma siltoja on aina välillä pakko polttaa, täytyy vaan priorisoida et mitkä pyrkii säästään.
uskallan mennä jallaan sitte kun yks vakkariasiakaskavereistani palaa takas suomeen
joskus jouluna. ei mua kumminkaan tunnisteta/muisteta siellä koska oon
aina se jolle esittäydytään kolmesti kun ei tajuta et ollaan jo
tavattu.
tai sit turvaudun hiihtopipoon ja kääntötakkiin kun tarviin falafel-pitan.
ei kukaan oikeesti voi olla puhumatta ruoka suussa kun on kesken ravinteikas hetki ja keskustelu.
tuleeko sana keskustelu sanasta keskus et ihmiset luo keskuksen, jonku jännitetilan välilleen ja keskittyy siihen, laittaa energiansa tähän pisteeseen ja toisinaan siitä kasvaa jotain elämää suurempaa kun on oikea hetki ja henkilöt ja värähtelytaajuudet.
jaa-a
