Siitä on nyt kaksi vuotta kun lähdin tosissani etsimään
totuutta; aivan vittu kaikesta naivisti kyseenalaistaen kaiken muun
ympärilläni paitsi sen ’ ’totuuden’ ’
olemassaolon.
...ja mitähän siinä kävi?
Kuvitellaan, että lähtisit etsimään erämaasta kätköä joka
sisältäisi kaiken mitä ikinä tarvitset ja olet luottavainen itseesi ja eväitä
otat vain menomatkalle. Sit sitä ei
löydy ja oot siellä erämaassa ajan päästä ihan vitun yksin, seurana vaan oma
mielesi. Karttakin on mennyt sateessa aivan lukukelvottomaksi, koska et kaiken
sen innokkuuden vallassa huomannut ottaa karttalaukkua (:D).
Käytin vilunkia monissa eri muodoissa etsiessäni tätä
universaalia ymmärtämistä ja harmoniaa ja halveksuin wreckhead –frendejäni jotka teki aivan samaa kuin minä
mutta meidät erotti vain ajatus mielessäni siitä, että teen tämän jonkin
jaloimman filosofian hyveen nimissä, enkä
saadakseni viihdettä siitä mystisyydestä jonka ne reaktiot neurokemiassa olivat
saaneet aikaan.
Kaikki muuttui. Ei ollut paluuta niistä keloista ja niistä
peloista mitä ’’sain’’ kokea.
Vuosia rataa tuhatta ja sataa, kuosia, inhorealismia,
misantropiaa ja itseinhoa mutta samaanaikaan myös suunnatonta ylemmyydentunnetta
… :
Pitkään tuli ajateltua miten sokeita ihmiset voivatkaan olla
eläessään niin suurien valheiden alla vailla mitään kiinnostusta sitä kohtaan
mistä tässä maailmassa todella on kyse. Nauroin 3 – lapsen, koiran, farmari-volvon ja omakotitalon -perheidyllille ja olin niin
saatanan erityinen, viisas ja tiedostava. Maailma oli sairas.
Ajatukset laukkasivat, vein koko ajattelun uudelle tasolle
ja aloin elää pääni sisällä yhä enemmän. Ajatusketjut metafysiikasta ja etiikan
todellisesta luonteesta alkoivat syödä kaiken pohjan kaikelta siltä mitä me
kutsumme elämäksi ja todellisuudeksi. Iltaisin möröt alkoivat elää kun kosketus
todellisuuteen alkoi hälvetä.
*poks*
Kupla puhkesi. Tajusin olleeni hukassa ja ymmärsin sen, että
minä olin se joka oli elänyt pää perseessä.
Kaiken sen hulluuden jälkeen olin saanut tarpeekseni koko vitun ’’totuudesta’’, radasta ja siitä
vastuuttomasta elämäntyylistä joka oli vallinnut jo liian kauan. Myrkkyä. Aivan vitun Myrkkyä.
Ei ikinä enää
Nyt vasta ymmärrän sen miten paljon perhe merkitsee, miten
paljon elämäntavat merkitsevät ja miten tärkeää on pitää kiinni ihmisistä jotka
sinusta todella välittävät. Jospa tämä olisi osa sitä mitä lähdin alkujaan etsimään…
Lopulta minusta tuli se ihminen joka ei muuta toivo kuin sen
perheidyllin…
En ole surullinen ihmissuhteista. Päinvastoin. Nyt ymmärrän.
En ole vihainen sen vuoksi mitä tein. Nyt tiedän mitä tehdä
ja miten auttaa muita. Ennen vihasin paljon nyt vihaan vain vihaa.
Vain olen ja elän sitä mitä halajan.
Ironista on se, että perimmäinen asia mitä lähdin etsimään oli
oikeasti kokoajan edessäni... Ok hassua. Ironista on myös se, että kaikkien
näiden nuoruuden idolieni yksi yhteisistä tunnustetuista ja tärkeimmistä
viesteistä meni ohi korvieni kaiken sen hurmoksen keskellä… En toivo kenenkään kokevan tätä kliseetä.
“Drugs are bad for you. They will fuck you up.”
-Kurt Cobain
Kohti uusia kirkkaampia seikkailuja.
