KEVÄÄN ALKUSOITTO, LAITETAAS.

Pohdin tänään, että Pispalassa usein mielen valtaava maailmanvaltiasolo johtuu todennäköisesti ko. kaupunginosan niin korkeasta sijainnista. Taivas aukeaa varana yllä kun hellä kevätaurinko koskettaa suloisenvärisiä puutaloja. Puut eivät varjosta, ja helposti unohtaa kaiken muun. Sitä vaan ei ehkä muista tarpeeksi usein.

Peppuni on huvikumpu.

No ne ruskeat silmät! Salaa punainen ja vihreä, vaikka piilottaakin sen jopa itseltään. Mutta kyllä koira naalin tunnistaa, hehhe! Intohimoa, naamioituneena politiikkaan, paljastuen humalassa. Tule rakas vasemmalle, tähän viereeni, niin pidetään hauskaa... Sitähän sä haluat.

Toisessa maailmassa ehkä juu. En koskaan ole oikein ymmärtänyt, mitä tapahtui. Niin äkkiä olit vaan poissa. Ja se oli tarkoitus. Nautinko todella siitä? Tarvitsin sitä, vaikka en tiennytkään. Miten paljon mielessäsi liikkuikaan, varmasti, kaikki eroten omista ajatuksistani. Olen hyväksikäyttäjä, huomaan. Tarjoan ravintoa heikolle. Hän ottaa sen vastaan ja menettää. Olisiko onnellisempi jos ei tietäisi siitä, paremmasta?

Kunnianhimo. Intohimo. Himo. Mikä on se haikea vedenalainen tunne, joka valtaa vatsani perukat, kun ajattelen menneisyyttä/nykyisyyttä/tulevaa? Se on liian raskasta. Talsin kevein askelin ja nautin niistä liikaa. En haluaisi ottaa niin tosissani, mutta vaikea on olla ottamatta. En luovuta, vaikka jo hieman epäröisin. Olen väsynyt, enkä jaksa tehdä muutoin. Mutta väsymykseni on valhetta. Kaulassani oleva paksu köysi kuristaa. Vaikka päästin jo konkreettisesti siitä irti. Hei kulta, miksi?

Unohdusta, hajamielinen (pelle *hups*) . Vaikea katsoa taakseen. Onneksi tajusin siitä asioiden luonteen. Susta, beibi. Näen vain itseni muissa. Etsin muista jotain puolta jonka tajuankin olevani vai ensimmäistä kertaa ilmaantuva itseni. Elämässä tutustutaan itseensä niin monta kertaa. Se loppuu vasta kun kuolee. Itseensä tutustuminen on itsensä voittamista. Miettikää, elämässä voittaja on onnellinen. Who are the real losers?

Epävarmuus. Varmuuteen ei voi koskaan luottaa. Mutta ei suhunkaan. En tiedä mitä edustat mulle. Ruumiisi on ehkä symboli jonkilaisesta heräämisestä. Eikä vain jonkilaisesta. Kyllä te tiedätte.

Hassua miten lapsuudessa voi ihailla niin sokeasti niin monia asioita. Ja voi kuinka pettynyt sitä onkaan ihan liian monta kertaa aikuisena! Lapsuuden sankarit onkin pettäjiä, mahtailijoita, niillä on huono itsetunto ja jotkut jopa himoitsee niille kuulumattomia asioita. Sen näkee niiden silmistä. Se on surullista ja vaikeeta. Ihminen onkin katala peto, eikä luomakunnan huipulla viisastenkirja kainalossa. Se kannattaa ymmärtää, niin katkeraa kuin se onkin. Joskus teini-iässä menetin todellisen, aidon kosketuksen noin puoleen vanhoista tuttavista. En voikaan enää täysin luottaa niihin. Ne onkin vaan ihmisiä, lapsellisia, eikä mitään aikuisia ainakaan. Ne kaipaa nuoruutta ja vaikka mitä. Vartaloita. Vartaloa. Mun. Pieni särö syntyi pikkuisen lasipalloon. Mutta hei, muistinpa juuri että sussahan mä näin yhden! Välillä sellainen pöhnäinen väsymyksesi, kun vaan puurrat ja puurrat, saa mut heltymään, enkä oikein niinä hetkinä tiedä, haluaisinko vai enkö haluaisi halata.

Mitä tulee mitä tulee hmm... ainiin, sää, voi ei. En ehkä kestä. Kuka oot??

                                          mista fista


Olen varma että koiranaali yritti hämätä minua tekstillään "Out of". Se oli varmasti tarkoituksellista. Huonoa alter egoa ilmoilla.

P.S. Muistin juuri että todellisuudessa tomaattikastike on aivan suolesta, vaikka aikaisemmin muuta väitinkin. Se pilaa kaiken, mihin sitä lisää - VARSINKIN PITSAN.