Oodi eräälle ja keväälle

Ei huhhuh. Tuplahuh.

Ystämme oli vaeltamassa 11.11.. (Oma lisäys: tuleeko kaksi pistettä jos lause loppuu päivämäärään? Vastatkaa pliis, oon mietityttänyt tätä pitkään enkä jaksais enää keksiä ylimääräsiä sanoja lauseen loppuun, jotta voisin välttää tän ongelman. Ei kai pakeneminen koskaan auta. On kohdattava.) Kuten ehkä tiedämme, tai siis tiedämme, hän inhoaa sitä. Pian myös te tiedätte sen, että nyt hän vihaa sitä.

Fakin 11 km. Vanseilla. Verkkarit jalassa. Juha Koskelan tuulitakki joka ei ollut waterproof.

Vaaleansinisellä taivaalla vaaleanpunainen pilvi.

Polulla oli vuorotellen liukasta soraa mutaa savee lunta jäätä suota jäälaattoja jotka halkes kun niille astu 11 km:sta 6 oli vuorikiipeilyä näin (hän näki) Mordor(in) ja välillä hän ei nähnyt mitään (edes Klonkkua) koska vesihöyry kuumista lähteistä joissa ois voinu keittää kananmunan ja taivaalta välillä vettä välillä räntää välillä lunta ja aina ja ikuisesti tuuli suoraan helvetin uumenista ja Hän uskoi Helvetin olevan JÄÄKYLMÄ kuten hänen varpaansa ne olivat litimärissä kenkuleissa (hän pesi sukkansa kuumassa vuoripurossa) ja lopulta määränpäässä eli matkan puolivälissä hän tajusi miten paskassa jamassa oli (sori vaihdan tässä kohtaa hänet siksi siksi etten jaksa enää hänetellä kun hän on jo tullut tutuksi right?) sillä alko katoo tunto jalkateristä sillon sitä oikeesti pelotti ja se alko miettiin Madventuresii et kyl neki aina selvis se oli ollu vittuuntunu koko matkan mut nyt se oli vihanen vähän hädissään (<3) ja sit ne lähti takas se oli siis tän virolaisen pojan kaa ja yritti spotata kaikki kuumat purot ja matka taittuki niiden kautta se kävi seisomassa jokaikisessä purossa keräsi kengät täyteen kuumaa vettä eikä sitä enää kiinnostanu että (li)kastuuko kengät vai ei ja se kiisi fakin vuorenrinteitä ja ländäsi kaks kertaa sellälleen mutaan sillä oli villatumput kädessä litimärät möykyt ja samanlaiset taskussa kun se laitto sinne suklaakeksejä ja ne vetisty.

Ihanaa että, 
olet elossa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tämä Forum Romanum jolle te ja me rakkaat ystävä-t/mme agitoimme tuntemuksiamme ja selitämme olojamme ja olemuksiamme. Siitä hyvin kiitollinen. Se ei kuulu jokapäiväiseen elämääni kuten leipä kuuluu, joten antakaa syntini anteeksi. Vaikka tässä kappaleessa on huumorillinen sävy, ehkäpä, tämä on silti täysin vilpitön. Jatketaan, kuten huumeita, hyvällä hengellä ja vaikka renkaan kumilla tai hiuslakalla! Ettemme sokeille silmille. (vaikka sitä menoa kyllä sokeillepa ehkä juuri)

Minä pidän -- en kovasti mutta hellästi -- keväästä -- kiinni sen käsivarresta -- kuin Suomineidon käsivarresta -- maailma se nyt elää -- antaa sen olla niin -- silloin se kai elää lujiten

juurikin on kuulemma ärsyttävä sana

päivät valuvat toisiinsa ovat spiraali
                   .homogeeninen seos

täytyy muistaa elon olevan tätä
juurikin tällaista

                                           teen sekuntien kohtaamisista kohokohtia ja teippaan mielikuvitelmat puutteellisten henkilökuvauksien päälle

                  jäkäläautiossa katkoviivaiset puhekuplat piikitetään puhki ja palaan metsään jota en näiltä (puut)oksilta näe






[yöaika tarjoo kohtalokasta twistiä nettikäyttäytymiseen]

Rakastuin mä Jamaliin

Kaukana on lapsuuden pimeät talvet upottiin lumivuoriin huipulla tuuli kun

haistoi villahien ja kodin lämpimän kaakaovalon Huminaa

jonottavienkin valojen joista joista niin kaukana tässä latvojen

reunustamassa tähtitodellisuudessa kun sinisestä muovilapiosta on

moneksi eikä ohikulkijoilla ole sanottavaa Vähän lunta puntissa mutta kotiin

mennään vasta kun selkä sitä täynnä ja me varotaan laskemasta puuta

päin Meidän on metsä ja kymmenet laskumäet Toisinaan

luistimet joskus tuppi irtoo hankeen kierrosten jälkeen jalkoja

pistelee puutuu terät peilipintaan jää tärykalvolle kalahdukset kuin

lusikka täyden jogurttilasin pohjaan Muistatteko

 ja huomaan